Tehtävä 5: Kaavanovelli / vapaamuotoinen novelli

Tehtävä 5 : Kaavanovelli / vapaamuotoinen novelli (viikko 48)

Voit joko tehdä vapaamuotoisen novellin tai seuraavan ohjeen mukaisen kaavanovellin:

KAAVANOVELLI

Kirjoita lyhyt novelli noudattamalla alla esitettyä kaavaa. Konfliktina on päähenkilön odotus ja sen ratkeaminen.

Käytä hän-kertojaa eli päähenkilö esitetään hän-muodossa (nimellä), ei minä-muotoa.

Kaavaa saa soveltaa.

--

Vanha mies rannalla

Mahtaakohan tänään sataa, pohti rantakalliolla kököttävä mies. Pullo oli melkein jo tyhjä, kädessä loppuun palanut sikari. Samppa oli kertonut tulevansa pian saareen. Olisi ikävä, jos silloin sataisi.

     "Hän oli maata monta nähnyt, oli itää ja etelää. Oli synnyin maa unhoon jo jäänyt, ei tuntenut ikävää..." hän hyräili hiljaisella karkealla tupakanpolttamallla äänellä.  Laulua ei kauas kuulunut, sillä se hukkui

     Viileä tuulenpuuska oli vetää hatun päästä. Se ei tunnelmaa haitannut. Viinahörppy lämmitti mukavasti sisuskaluja ja meren tuoksu toi mieleen, kuinka nuorina poikina hän ja Samppa olivat tänne soutaneet, kun ei taskusta löytynyt markkoja menoveden ostoon. 

    Musta kallio jatkui koko eteläisen rannanmitan. Harvaoksaiset männyt taipuivat tuulen voimasta. Tyrskypäiset aallot löivät rantaan heittäen pisaroitaan miehen vuosien auringon ahavoittamille kasvoille asti. Hän nippasi sikarin tumpin mereen ja otti hörpyn.

     Silloin, kun he olivat Sampan kanssa ensikerran koulussa tavanneet, ei saareen ei ollut siltaa ja veneellä oli kuljettava. Niihin aikoihin niin paljoa liikuttu paikasta toiseen. Osattiin olla paikoillaan. Samppa kuitenkin edelleen kulki veneellä, vaikka autollakin pääsisi. Samppa oli sellainen vanhan ajan mies, oli hankkinut koulutuksen, vaimon, perheen ja kaikki. Sillä oli nykyään ihan oma saarikin, jossa oli jo useampi kesä vietetty.

     Meren yllä tummat pilvet tuntuivat liikkuvan nopeammin ja nopeammin kohti, mutta se ei tuntunut ollenkaan uhkaavalta. Pilvien väliin alkoi muodostua rako, jonka läpi paistava kirkas valo alkoi puhaltaa taivaalle kasvoja. Tuttuja ja tuntemattomia kasvoja. Sellaisia kasvoja, jotka kuuluivat ystäville, jotka olivat jo menneet toisaalle. Ja sellaisten ystävien kasvoja, joita hän ei ollut vielä edes tavannut.
     Aivan vieressä lasipullo kilahti kallioon. Kasvot taivaalla katosivat ja vanhus nappasi ketterästi kiinni pullonsa, joka oli hyvää vauhtia vierimässä mereen. 

    - Minne sinäkin luulet meneväsi, mies torui pulloa.

    - Minne milloinkin, vailla päämäärää kuten sinäkin, vastasi pullo.

     Olihan se totta. Ei hänellä ollut päämäärää. Hän oli tähän ikään asti vain haahuillut ja haahuilemalla pärjännyt. Mutta minkälaista se nyt olisi elämän illan aikaan, kun vanhuus alkaa hiljaa hiipien painaa päätä kumaraan. Ei hänellä ketään ollut.

     Vanha mies tuijotti pulloa. Eiköhän olisi aika ottaa vihdoin vastuu omasta elämästä ja panna asiat järjestykseen. Pullon läpi meri näytti ihan erilaselta. Hän nousi ylös ja viskaisi pullon niin kauas merelle kuin pystyi.

     Sampan vene kolahti rantaan. Toinen vanha mies nousi rantakalliolle, istahti toisen viereen.

Yhden tähden Jallun tuoksu leijaili sieraimiin. He katsahtivat toisiaan ja hymähtivät samaan aikaan. Olivathan he kuitenkin loppujen lopuksi niin samanlaisia. 

     Ensimmäiset sadepisarat ropisivat olkapäille, se ei kumpaakaan näyttänyt haittaavan.